Folk Music Group Tallari

Kevään ekat koulukonserttikiertueet

Kevään ekat koulukonserttikiertueet

Tammikuun lopulla käynnistyivät kevään ensimmäiset koulukonserttikiertueet. Toinen triomme oli liikkeellä Keski-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Toinen kiersi Kainuussa. Neljän päivän aikana soitettiin 21 koulu-ja päiväkotikonserttia, 2...

Tallari Tuottaa – Anna Morottaja aloittaa

Tallari Tuottaa – Anna Morottaja aloittaa

Uusin Tallari Tuottaa-muusikkomme on aloittanut työnsä!  Anna Morottaja jatkaa inarinsaamenkielisen livđe-perinteen elävöittämisen parissa. Hänen työkenttäänsä Tallari Tuottaa-jaksolla kuuluu sekä uuden materiaalin etsiminen että perinteen vieminen mm....

Uusi koulukonserttikonsepti

Uusi koulukonserttikonsepti

Tallarin koulukonserttitoiminnassa kokeillaan tulevana kautena uutta konseptia, jossayhtyeen peruskokoonpano jakautuu kahtia ja saa täydennyksekseen vierailijoita.Tulevaisuudessa voi siis bongata Tallarin koulukeikalta yhtä aikaa kahdesta paikasta aivan eri puolilta...

Tallari Tuottaa – Liisan loppukuulumiset

Toinen Tallari Tuottaa-muusikkomme Liisa Haapanen sai työnsä päätökseen. Lämmin kiitos upeasta heittäytymisestä! Alla Liisan terveiset sekä työskentelyjakson tärkeimmät löydökset. Arkistot sen kertovat: kansanmusiikkia on...

Tallarin yleisökysely striimikonserteista

Pyrimme kyselyllä kehittämään tulevien konserttien striimausta sekä keräämme palautetta viime vuosina aloitetusta kausikonserttien striimaamisesta.

Kyselyyn vastaaminen vie alle 5 minuuttia, ja halutessasi voit osallistua Tallari-aiheiseen arvontaan

Anna Morottaja ja livđen lumo

Anna Morottaja ja livđen lumo

Kevään ensimmäisessä kausikonsertissa saimme vieraaksemme inarinsaamelaisen muusikon Anna Morottajan! Konsertin ohjelma koostui pääosin Anna Morottajan isotädin Anna Briitta Mattuksen livđeistä, joita taustoittavat tarinat niiden aiheina olevista ihmisistä. Livđessä...

Tallari Tuottaa-malli aloittaa

Tallari Tuottaa-malli aloittaa

Tallari ylpeänä esittää: Tallari Tuottaa -malli, olkaa hyvä! Tallari Tuottaa on uusi tapa laajentaa yhtyeen tarjontaa valtakunnallisesti ja monipuolistaa toimintamuotoja. Ensimmäinen TT-muusikkomme Lauri Kotamäki aloittaa työnsä tänään. Eteläpohjalaisen...

Rauland & Oslo

Rauland & Oslo

Viime viikolla vierailimme Norjassa Raulandissa irlantilaisen Baltimore FiddleFair -festivaalin ja Declan McCarthyn kutsumana. Ohjelmaan kuului työpaja Raulandsakademiet:n oppilaiden kanssa sekä valmistautumista yhteisproduktioon neljän irlantilaismuusikon muodostaman...

Koulukonserttikiertue Pohjois-Karjalassa

Koulukonserttikiertue Pohjois-Karjalassa

Viime viikon antoisa Pohjois-Karjalan koulukonserttikiertue on onnistuneesti ohi!5 päivää ja 15 konserttia! 🎶Konserteissa kuultiin mm. pohjoiskarjalaista kansanmusiikkiperinnettä ja iloksemme saimme mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa ne yhteistyössä paikallisen...

Tapahtuman tiedot

Upcoming | Archive: 2024 2023 2022 2021
  • Tue
    16
    Jan
    2024

    Konsertti eskarilaisille

    Puumalan koulu

  • Thu
    18
    Jan
    2024

    Konsertti eskarilaisille

    Pelimannitalo

  • Fri
    19
    Jan
    2024

    Konsertti eskarilaisille

    Pelimannitalo

  • Tue
    23
    Jan
    2024
    Fri
    26
    Jan
    2024

    Koulukonserttikiertue Kainuu

  • Tue
    23
    Jan
    2024
    Fri
    26
    Jan
    2024

    Koulukonserttikiertue K-P ja Keski-Suomi

  • Thu
    01
    Feb
    2024

    Kausikonsertti: Tallari

    19.00

    Pelimannitalo, Kaustinen

  • Tue
    05
    Mar
    2024
    Fri
    08
    Mar
    2024

    Koulukonserttikiertue

    Vaasa, Karijoki, Närpiö, Forssa, Humppila

    Trio konsertoimassa päiväkodeilla, kouluilla ja hoivalaitoksissa ympäri maan!

  • Tue
    05
    Mar
    2024
    Fri
    08
    Mar
    2024

    Koulukonserttikiertue

    Kälviä, Saarijärvi, Soini, Viitasaari

    Trio konsertoimassa päiväkodeilla, kouluilla ja hoivalaitoksissa ympäri maan!

  • Thu
    14
    Mar
    2024

    Konsertti perhepäivähoitolapsille

    Pelimannitalo

  • Tue
    19
    Mar
    2024

    Koulukonsertti yläasteella

    8.40

    Kaustisen yläaste

  • Tue
    19
    Mar
    2024

    Koulukonsertti yläasteella

    9.40

    Kaustisen yläaste

  • Wed
    20
    Mar
    2024

    Koulukonsertti ala-asteella

    8.45

    Kaustisen keskuskoulu

  • Wed
    20
    Mar
    2024

    Koulukonsertti ala-asteella

    9.45.

    Kaustisen keskuskoulu

  • Wed
    20
    Mar
    2024

    Koulukonsertti ala-asteella

    11.45

    Järvelän koulu

  • Wed
    10
    Apr
    2024

    Konsertti

    18.00

    Palokan Pelimannitalo, Jyväskylä

  • Thu
    18
    Apr
    2024

    Kausikonsertti: vieraana Pieterjan Van Kerckhoven

    19.00

    Pelimannitalo, Kaustinen

    Kauden viimeisessä konsertissa Tallarin vieraana on belgialainen säkkipillitaituri Pieterjan Van Kerckhoven.

    Konsertin ohjelmassa on sekä hollanninkielisen Flanderin että ranskankielisen Wallonian perinnemusiikkia. Soittimista pääosassa ovat jo vuosisatoja mm. Belgian ja Pohjois-Ranskan alueella soitetut säkkipillit kuten flaamilainen säkkipilli, muchosa ja musette. Suomalaiselle kuulijalle voi tulla yllätyksenä, että säkkipilli ei ole vain kovaäänisten skotlantilaisten sotilasorkestereiden soitin, jonka Brittiläinen imperiumi levitti siirtomaihinsakin. Mitä moninaisimman mallisia, kokoisia ja kuuloisia säkkipillejä on soitettu ympäri Euroopan, ja viime vuosikymmeninä kansanomaiset säkkipillitraditiot ovat elpyneet monin paikoin.

    Pieterjan van Kerckhoven (s. 1988) on säkkipilli- ja saksofonivirtuoosi, joka taitaa useita perinteisiä säkkipillityyppejä ja soittaa niitä freelancermuusikkona sekä useissa kokoonpanoissaan, kuten WÖR, EmBrun ja barokkiyhtye Bourdon Collectief. Hän myös opettaa useissa musiikkikouluissa viedäkseen perintöä eteenpäin uusille sukupolville.

    Liput 15/10€

  • Fri
    19
    Apr
    2024

    Tallari & Pieterjan Van Kerckhoven

    18.00

    Kosolan talo, Kosolantie 1, 62100 Lapua

    Säkkipillitaituri Pieterjan Van Kerckhoven Tallarin vieraana

    Liput 15 €, opiskelijat 10 €, alle kouluikäiset lapset ilmaiseksi

    Tervetuloa!

  • Sat
    20
    Apr
    2024

    Tallari & Pieterjan Van Kerckhoven

    19.00

    Kamarimusiikkisali, Keski-Pohjanmaan konservatorio, Kokkola

    Säkkipillitaituri Pieterjan Van Kerckhoven Tallarin vieraana

    Konsertin ohjelmassa on sekä hollanninkielisen Flanderin että ranskankielisen Wallonian perinnemusiikkia. Soittimista pääosassa ovat jo vuosisatoja mm. Belgian ja Pohjois-Ranskan alueella soitetut säkkipillit kuten flaamilainen säkkipilli, muchosa ja musette. Suomalaiselle kuulijalle voi tulla yllätyksenä, että säkkipilli ei ole vain kovaäänisten skotlantilaisten sotilasorkestereiden soitin, jonka Brittiläinen imperiumi levitti siirtomaihinsakin. Mitä moninaisimman mallisia, kokoisia ja kuuloisia säkkipillejä on soitettu ympäri Euroopan, ja viime vuosikymmeninä kansanomaiset säkkipillitraditiot ovat elpyneet monin paikoin.

    Pieterjan van Kerckhoven (s. 1988) on säkkipilli- ja saksofonivirtuoosi, joka taitaa useita perinteisiä säkkipillityyppejä ja soittaa niitä freelancermuusikkona sekä useissa kokoonpanoissaan, kuten WÖR, EmBrun ja barokkiyhtye Bourdon Collectief. Hän myös opettaa useissa musiikkikouluissa viedäkseen perintöä eteenpäin uusille sukupolville.

    Liput 15€, opiskelijat 10€