Syksyn ensimmäinen koulukonserttikiertue alkoi Etelä-Pohjanmaalta. Kyseessä oli aivan erityiset konsertit Kuortaneen yläkoululaisille ja lukiolaisille, sillä kunta oli tilannut Tallarin ja tämän vierailijan, iranilaisen kansanmuusikon, santoorintaitaja Mehrnoosh Zolfagharin esiintymään. Koululaiset saivat soitannan lomassa pikakurssin persialaisesta musiikista, mm. siitä että kuinka monta kieltä santoorissa on, mikä on koron-asteikko, miltä se kuulostaa, ja entäpä miltä se tuntuu laulaa!
Iltakonsertissa Kuortaneen Talomuseolla oli illanhämyinen tupa täynnä vaikuttunutta ja herkistynyttä yleisöä.
Kuva: Annukka Salminen
