Tallari: 30
KICD 130
Suomen ensimmäinen ja ainoa valtionavun piirissä oleva kansanmusiikkiyhtye Tallari käynnisti toimintansa kesäkuun 1986 alussa. Yhtyeen ensimmäinen esiintyminen oli saman kesän Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, minkä jälkeen mittariin on kertynyt kolmattatuhatta keikkaa, satoja äänitettyjä kappaleita, lähes 20 äänitejulkaisua sekä lukemattomia opetusta saaneita alan opiskelijoita ja harrastajia.
Tallarin 30-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu tuplakokoelma ”30” esittelee yhtyeen tuotannon 30 helmeä varhaisimmasta Aarnion marssista nykykokoonpanon tuoreisiin, ennen julkaisemattomiin äänityksiin asti. Kokoelmalla kuullaan Tallarissa vuosien varrella vaikuttanutta runsasta eturivin muusikoiden joukkoa ja kappaleita kaikilta yhtyeen levyiltä.